Kun Kultakutri ja kolme
karhua esitys loppui, jäimme vielä keskustelemaan teatterin
lavastajan kanssa. Hän kertoi meille joitakin faktoja teatterista.
Esimerkiksi käsinukke ei saa ”kuolla” lavalla. Jos nukke
jätetään nukkumaan lavalle, nukettajan pitää huolehtia, että
nukke hengittää. Nukettajan pitää siis elävöittää nukkea
jatkuvasti. Jos nukke menee esimerkiksi nukkumaan, se asetetaan
sänkyyn niin, ettei katsoja näe sitä. Huomasimme myös, että nuken juokseminen ei ole vain nuken siirtämistä nopeasti paikasta toiseen. Nuken jalat on nimittäin tehty niin, että toista jalkaa liikuttamalla toinen jalka seuraa perässä. Eleiden ja liikkeen avulla nukke näyttää juoksevan. Yksi näyttelija pystyy myös
nukettamaan monta nukkea yhtä aikaa, mutta silloin on tärkeää
muistaa, että jokaisella nukella on omat ännet ja eleet.
Esimerkiksi kolmessa pukissa yksi näyttelijä on nukettanut kolme
hahmoa yhtä aikaa. Kolmessa pukissa näyttelijä oli nukettanut
kaksi pukkia molemmissa käsissä ja päätä käänteässään hän
oli esittänyt myös pelottavaa peikkoa.
Nukketeatterissa on
käytetty paljon erilaisia apuvälineitä ja lavasteita. Esimerkiksi
magneetti on hyvä apuväline, jos nuken pitää vaikka tarttua
johonkin esineeseen. Tarranauhaakin voi käyttää, mutta siitä
lähtee ikävä ääni, eikä ole siinä suhteessa yhtä hyvä kuin
magneetti. Ovina ja siltoina oltiin käytetty yksinkertaisia lankun
pätkiä. Näyttelijät pystyivät vaihtamaan lavasteiden paikkaa ja
merkitystä kierähtämällä ympäri ja asettelemalla lavasteet
paikalleen (esim. ulko-ovi muuttui sisäoveksi). Helppokäyttöisten
lavasteiden ansiosta myös metsä muuttui nopeasti karhujen kodiksi,
kun pöydän alta nostettiin kansi, johon pöydät ja tuolit oltiin
liimattu.
Lavasteiden esittelyn
jälkeen menimme alakerran aulaan katselemaan erilaisia käsinukkeja.
Saimme huomata, että käsinukkeja on eri näköisiä ja kokoisia.
Käsinukeissa voi käyttää paljon erilaisia kierrätysvälineitä
ja helppoja materiaaleja, kuten ekovillaa ja kankaita. Käsinukeissa
on myös erilaisia käsittelytapoja. Esimerkiksi joillakin
käsinukeilla on tukikeppi niskassa, josta nukettaja pitää nukkea
kiinni. Jotkut nuket roikkuvat siimojen varassa, ja nukettaja
elävöittää nukkea siimojen kautta. Joitkut nuket ja hahmot voivat
olla ihan vaan leluja, joita liikutellaan käsin.
Kultakutri ja kolme karhua -esityksen lavasteet. Kultakutri on "kuolleena" äiti -karhun vieressä. Kuvan alalaidassa näkyy karhujen koti.
Tuan ensimäinen käsinukke. Tässä nukessa tukikeppi on nuken haarojen välissä. Käsiä ja jalkoja pitää kuitenkin liikutella erikseen.
- Jenni
- Jenni
Itse innostuin nukeista kovasti. Ehkä tästä tulisi joskus minulle harrastus? ;)
VastaaPoista-Jenny