Tänään pääsimme katsomaan Kultakutri ja kolme karhua- nukketeatteriesitystä Savonlinnan teatterille. Esitys pidettiin teatterin ylä-aulassa, jonne oli aseteltu tuolirivit sekä peittoja lattialle pehmusteeksi. Minulle tuli nostalginen olo istuessani katsomoon, sillä mieleen muistui omat kokemukseni pienistä teatteriesityksistä, joita olen ollut katsomassa pienenä. Esitys alkoi kultakutrin ja hänen äitinsä dialogilla, jossa koin ensimmäisen säpsähdyksen nukettajan äänen vaihtuessa! Kultakutrin nauru oli todella nukkemainen ja nukettaja vaihtoi ääntään taitavasti roolin vaihtuessa kultakutrista äitiin ja toisin päin. Toinen asia, jota mietin esityksen aikana oli nukettajan suhde nukkeen. Kultakutrin nukettajalla on takanaan paljon kokemusta ja se näkyi hänen eläytymisestään rooliin ja nuken eloon herättämisestä. Tiedän viime tunnin kokemuksesta, että ei ole aivan helppoa sisäistää itseään nukkeen tai puhua nukelle tai nukkena. Se todella vaatii harjoittelua sujuakseen. Esitys eteni kultakutrin pihaleikeistä metsään, jossa hän tapasi mahtavan blues-rotan! Rotta toi hyvää huumoria esitykseen ja lauloi hienosti! Aloin jo miettimään omaa esitystämme, jossa saatamme laulaa! Saa nähdä. Metsässä kultakutri törmäsi ensimmäistä kertaa pikku karhuun, joka oli ainakin minulle uusi käänne tässä tutussa sadussa. Tämä ja blues-rotta ovat hyviä esimerkkejä siitä, miten jo ennestään tuttuja tarinoita ja satuja voi rikastuttaa näytelmää tehdessä. Niihin voi lisätä aivan uusia tapahtumia, muuttaa hieman vanhoja tai kuvata jonkun hetken tarkemmin. Mahdollisuuksia on monia. Kokonaisuudessaan Kultakutri ja kolme karhua-näytelmä oli hyvä, viihdyttävä ja hienosti tehty! Moni varmasti seurasi näytelmää aivan erilaisesta näkökulmasta kuin aiemmin, sillä mitä luultavammin monen ajatuksissa pyöri oma valmisteilla oleva näytelmä.
-Venla
Itselleni tämä nukketeatteri kokemus oli hyvin avartava, koska muistoja nukketeatterissa käynnistä ei ole. Oli hyvä päästä näkemään ammattilais nukettajia työssään, ennen meidän omaa esitystämme, koska siitä sai hyviä vinkkejä. Kuinka saamme eläydyttyä niin paljon tarinaamme, että saamme nuket eloon? Tämä ei todellakaan ole aivan helppo juttu. Jos aiempaa kokemusta nukettamisesta tai näyttelemisestä ei ole, voi olla vaikeata omaksua nuken rooli. Tämä vaatii runsasta harjoittelua ja paljon palautetta muilta. Etenkin rakentava palaute tulee olemaan kullan arvoista, jotta pääsee kehittämään itseään. Omia ilmeitä, asentoja ja äänen painoa ei yksinkertaisesti pysty muuttamaan, ilman ulkopuolista palautetta. Toki videokuvaaminen on myös hyvä vaihtoehto, mutta toisen ihmisen palaute voi olla rehellisempää, kuin itse itselle antama palaute. Itse ei välttämättä edes osaa kiinnittää huomiota kaikkiin tarpeellisiin asioihin.
VastaaPoistaKultakutri ja kolme karhua -nukketeatteriesitys tempaisi mukaansa heti alku hetkistä alkaen. Tuntui, että aika juoksi eteenpäin, eikä ajatus karannut hetkeksikään muualle. Olen positiivisesti yllättynyt, kuinka paljon itseäni rupesi kiinnostamaan nukketeatteri- sekä teatteri maailma yleensäkin. Odotan innolla meidän omaa näytelmäämme!
-Jenny
Itse kiinnitin huomiota jonkin verran siihen, miten näyttämön rakenteisiin. Näyttämö oltiin rakennettu rautakehikon päälle ja verhoiltu mustalla kankaalla. Näyttämöllä ei oikeastaan ollut kuin kaksi pöytää lavasteina, joita näyttelijät saivat muokattua kohtauksien mukaan. Oli kuitenkin mukava huomata, että pienellä budjetilla pystyy tekemään jo paljon. Teatterin esineisiin ja lavasteisiin oltiin käytetty paljon kierrätysmateriaaleja ja halpoja materiaaleja (kitaran kieliä, vöitä, vaneria, karkkipaperia, ekovillaa, jne).
VastaaPoistaItse nukketeatteri oli minunkin mielestäni todella hyvä ja hauska. Satuun oltiin tosiaan keksitty paljon uutta, mikä oli mukavaa vaihtelua alkuperäiselle sadulle. Esitystä oltiin elävöitetty lauluilla ja huumorilla. Esitykseen huumoria toi varsinkin nallejen käyttäytyminen. Itseä ainakin nauratti kohtaus, kun äiti -karhu hellitteli isä -karhua.
Nukketeatterissa itseä ehkä häiritsee se, että nuken takana oleva ihminen näkyy koko ajan. Välillä nimittäin keskittyy enemmän ihmisen ilmeisiin ja eleisiin, kuin itse nukkeen. Silloin alkaa myös miettiä, että mitä sillä nukella oikeastaan tekee koko esityksessä? :S
Kun seurasin näyttelijöiden ilmeitä ja eleitä, huomasin että he katsoivat vain vastanäyttelijän nukkea tai omaa nukkea. Eleet oltiin tehty sellaisiksi, että ne olivat nukkeen sopivia. Nukketeatterissa pitää siis aika paljon analysoida nukkea ja harjoitella kohtauksia nuken kanssa. Ei siis riitä että vain esityksiin ottaa nuken mukaan.
-Jenni