torstai 12. joulukuuta 2013

Esitys Joelissa

Mielestäni hyödyimme siitä, että katsoimme ennen omaa esitystämme "Pupun Joulu toive" -esityksen. (http://tahdenlentajat.blogspot.fi/). Osasimme omassa esityksessämme kiinnittää huomiota ääneen, joka helposti hukkuu kyseisessä tilassa. Valotukseen olisimme voineet kiinnittää hieman enemmän huomiota, mutta toisaalta esityksemme oli sen verran iloinen, ettei mielestäni olisi sopinut pimeä tila. Kirjaston valojen laatuunhan emme voineet vaikuttaa, ne olivat mielestäni hieman liian "kylmän sävyiset".

Esityksemme pidettiin 0-3-vuotiaille ja pari "ylimäärästä" lasta tuli myös katsomaan esitystämme. Itse esitys sujui luontevasti ja laulumme sekä äänemme kuului hyvin. Pientä jännitystä oli ilmassa, mikä aiheutti sen, että hieman kiirehdimme esityksen läpi. Kuitenkin lapset ja aikuiset tuntuivat nauttivan esityksestä. Palaute oli positiivista. Itselleni jäi hyvä mieli koko projektista suunnittelusta loppu näytökseen. Lähinnä esityksen jälkein tunnelma oli itselleni myös tyhjentävä; tässäkö tämä sitten oli?
Muutaman viikon työ oli ohi muutamassa minutissa. Toisaalta, synopsis on tallella jokaisella meistä, joten voimme hyödyntää tätä esitystä itse tulevana lastentarhanopettajana tai seuraavassa harjoittelussa. Päätimme, että Venla saa nuket, mutta muut voivat sitten tehdä uudet nuket, jos tulevaisuudessa innostuu pitämään kyseistä esitystä. Lapsista olisi myös varmasti kiva päästä esittämään tätä näytöstä...

Kuitenkin, draamaprojektimme on saatu päätökseen, toivottavasti pöytäteatteri maailmaan syttynyt innostus kestää!

-Jenny

maanantai 9. joulukuuta 2013

Harjoittelua ja toinen "ensi-ilta"

Harjoitukset
Maanantaina harjoittelimme "Kolme Pukkia" -esitytyksemme laulu osioita. Laulut rupeavat sujumaan jo luontevammin ja paremmin, harjoittelu tuottaa selvästi tulosta! Itselleni Pikku Pukin laulu osio tuottaa haastetta, koska en pysty useita kertoja harjoituksissa laulamaan sitä putkeen tai ääni pettää. Kimeänä puhuminen ei ole mun juttu. Harjoituksissa meillä on aina hauskaa ja nauruilta ei vältytä. Milloin kukakin sanoo tai tekee jotain hassua, mikä keventää huomattavasti tunnelmaa. Pientä jännitystä huomasi olevan ilmassa. Meillä oli kuitenkin luvassa illalla esitys kaikille kakkosvuosikurssin lastentarhanopettaja -opiskelijoille.


Toinen ensi-ilta
Kertojan osuus puuttui illan esityksestä, koska Emppu ei päässyt paikalle. Välisoittojakaan emme olleet tajunneet ottaa mukaan, kun kukaan ei tainnut oikein tietää mihin väliin ne tulisi.. Kuitenkin tiistain harjoituksissa otamme välisoitot mukaan harjoitteluun, jolla saamme esitykseen sekä pituutta että myös mielestäni hengändys taukoja, sekä lapsille että meille.
Itse esitys ei mielestäni sujunut niin hyvin, kuin viime viikolla esitys vain omalle luokalle. Taisi olla jännitystä ilmassa? Oma ääneni ei meinannut  millään kestää omaa laulu osuuttani, mutta onneksi se ei ollut pitkä. Yleisöltä saamamme palautteen mukaan, olemme hyvässä vaiheessa. Esitys tarkoitettu 0-3-vuotiaille, joka loi omanlaisensa haasteen sekä toteutukseen, että suunnitteluun. Tästä on hyvä jatkaa huomisiin harjoituksiin!

Muiden esityksistä, joita maanantaina oli
"Vuorten taakse kauas pois" -esitys toteutettiin varjoteatterina. Olin hyvin hämmästynyt nähdessäni varjoteatteri esityksen! Äänellä ja valoilla saatiin jännittävä tunnelma esitykseen, ja kerronta oli luontevaa. Kuinka hyvin varjoteatteri henkilöt eläytyivätkään rooleihinsa! Tästä sai hyviä vinkkejä tulevaisuuteen. Haluan nostaa hattua, kuinka suuren työn varjoteatteri esityksen suunnittelijat ja toteuttajat ovat tehneet. Tuollaista esitystä ei parissa tunnissa synnytetä, vaan se vaatii aikaa ja kiinnostusta tehtävää asiaa kohtaan. Hienoa!
(http://valopaaryhma.blogspot.fi/)

Toinen esitys oli "Joulukirjeen arvoitus". Etitys toteutettiin käsinukketeatterina ja nukettajat eläytyivät rooleihinsa todella hyvin. Tuntui, että jokaiselle oli löytynyt oma hahmo, joka pystyttiin elävöittämään todella taidokkaasti. Esirippu tuntui hyvältä idealta, mutta ei joka kohtauksessa välttämättömältä. Lopussa huomasimme, että ihminen oli ollut piilossa "lumen alla" ja tämä toi omanlaisensa huumorin mukaan tarinaan. Hyvä tytöt! (http://punainenesirippu.omablogi.fi/)

-Jenny

torstai 5. joulukuuta 2013

Viimeinen demotunti, alkulämppä, esityksen videointi, hahmoja ja sitä rataa

Tosiaan viimeisellä demotunnilla oli meidän vuoromme pitää noin puolen tunnin pituinen alkulämmittely. Aloitimme alkulämmittelyn leikillä Puut ja tuulet, jossa puolet porukasta olivat puita ja puolet tuulia. Puut seisoivat silmät kiinni paikoillaan ja tuulet kävivät ”hivelemässä” puita ohjaajan päättämän ajan verran ja sitten vaihdettiin osia. Kaikessa yksinkertaisuudessaan hyvä lämmittelyleikki, jossa saa tuntumaa muihin ihmisiin. Toinen leikki oli nimeltään ”Annan sinulle lahjan”. Siinä improvisoitiin antamalla parille lahja, johon pari reagoi sen mukaan mitä toinen on sanonut ja näyttänyt esim.paketin koko. Tapahtumaa jatkettiin siihen asti kun juttua riitti ja vaihdettiin rooleja. Tästä leikistä on monia eri variaatioita ja ohjaajatkin menivät jo vähän sekaisin siitä, että milläs tavalla me tämän teemme :D Siitä huolimatta saimme lahjat vaihdettua ja pääsimme seuraavaan leikkiin. Murhaajaleikissä yksi murhaaja ”tappoi” pimeässä silmät kiinni liikkuvia ihmisiä. Jännitystä ja hauskuutta leikkiin toi leikkijöiden ”kuolemankiljaisut” ja muut ylimääräiset höpötykset. Viimeiseksi vedimme vielä nopeuskisan, jossa ihmiset jaettiin kahteen joukkueeseen. Joukkueiden väliin laitettiin lakana, jonka kummallekkin puolelle meni yksi kummastakin joukkueesta ja lakanan tiputtua se, kumpi huusi aikaisemmin vastapuolella istuvan nimen sai tämän omaan joukkueeseensa. Hyviä ja käyttökelpoisia leikkejä kaikki, itse ainakin olin tyytyväinen suoritukseemme ;)

Alkulämpän jälkeen kukin ryhmä meni omille tahoillensa harjoittelemaan esityksiään ennen videointia. Me kertasimme vielä lauluja läpi ja yritimme saada esityksen kulkemaan h i t a a m m i n.
Esityksen videoinnin jälkeen synapsi muuttui vielä. Kertojan roolia suurennettiin, Emppu ottaa yleisöön kontaktin alussa ja sillanylitysten jälkeen kyselemällä mitäs esityksessä tapahtui. Pituutta esitykseen saatiin myös lisäämällä välisoittoja, mutta meikäläisen täytyi silti saada soitto kulkemaan hitaammin :D

Tähän samaan settiin on vihdoin ja viimein myös hyvä vihdoin esitelmällä ah niin ihanat hahmomme, jotka tunteella askartelin.

Iso-Pukki, Keski-Pukki, Pikku-Pukki







Peikko














Kaikki hahmot on leikattu värillisestä kartongista kaksipuoleisesti, silmät ovat tavallista kopiopaperia. Koristelu on tehty stabilon tusseilla, eikä muita irto-osia ole kuin nuo silmät.Tikut on teipattu ensin toiseen sisäpuoleen kiinni, sen jälkeen toinen puoli on teipattu kiinni tikkupuoliskoon. Helppoa, mutta hieman aikaa vievää hommaa. :)
                                                   
 - Maisa