Vierailu Savonlinnan teatterilla

Kävimme torstaina vierailemassa Savonlinnan teatterilla. Kiertelimme teatteria ympäri ja tutustuimme kaikkeen, mitä tarvitaan, jotta saadaan teatteri aikaiseksi. Itse ainakin hämmästyin siitä, miten paljon kaikkea tarvitaan, jotta teatteri pyörisi (valot, äänet, lavasteet, puvut, käsikirjoitus jne).

Vierailun aikana meille selvisi, että teatterityöskentely on tiivistä yhteistyötä tekijöiden kesken. Työntekijöiden pitää olla aika lailla selvillä toistensa tekemisistä, jotta työ toimisi sujuvasti. Ompelijat ja pukujen suunnittelijat saavat ensimmäisinä tietää näytelmästä ja käsikirjoituksesta. He alkavat suunnitella ja ommella asuja, joiden pitää olla samassa linjassa roolihahmojen persoonien ja olemuksen kanssa. Lavasteiden tekijät saavat tietää esityksestä myöskin hyvissä ajoin ja he alkavat suunnitella lavasteita. Lavasteista tehdään ensin pienoismalli, joka suunnitellaan tarkasti mittasuhteiden mukaan. Pienoismallista käydään keskustelua näyttelijöiden ja ohjaajien kanssa, jotta lavasteet olisivat toimivia ja turvallisia. Lavasteita tehdessä pitää tarkoin miettiä lavasteiden kantavuus ja kestävyys. Lavasteet pitää myös suunnitella niin, että ne sopivat hissiin tai, että ne saadaan muuten roudattua lavalle. Jokaisen näytelmän lavasteet pitää myös mahtua varastoon melko pienelle alueelle. Tämä johtuu siitä, että samaan aikaan saattaa teatterilla pyöriä monta esitystä samaan aikaan, joten lavasteita joudutaan siirtämään ja vaihtamaan saman päivän aikana.

Varastotila, johon usean esityksen lavasteet tulee mahduttaa.

Meille kerrottiin, että teatterin työntekijöiden työajat ovat pitkiä ja kummallisia. Näyttelijöiden työajat ovat arkisin 10-14 ja 18-22 ja lauantaisin töitä voi riittää koko päivälle. Näyttelijät saattavat käydä lapsensa pois päiväkodista neljäksi tunniksi ja palauttaa päiväkotiin taas illaksi. Tämä on ainakin omasta mielestä todella kummallista. Itse en ainakaan pystyisi tekemään samanlaista työvuoroa, koska silloin tuntuisi, että olisi töissä jatkuvasti. Kierrättäjä sanoikin meille, että teatterin näyttelijäksi ei sovi kuka tahansa. Teatterityö on kuulemma kutsumusammatti, eikä sitä työtä pystyisi tekemään, ellei rakastaisi teatterissa työskentelyä tosissaan. Ajattelin asiaa myös työntekijöiden lasten kannalta. Lapselle on varmasti hyvin stressaavaa, käydä kotona aina vain pyörähtämässä, eikä näe vanhempia kuin neljä tuntia päivässä. 

Pääsimme vilkaisemaan Risto Räppääjä-näytelmän lavasteisiin

- Jenni (kuvat: Venla)